sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

heinäntuoksua ja ponijen juoksua

Vertti mussuttamassa.

Tänään kävelin päättäväisesti talliin uuden muistikorttini kanssa ja annoin kameran laulaa. Sain muutamat kivat kuvat ulkona ja sisällä tallissa jokaisesta hevosesta ja tehtyä tekemättömiä perushommia. Olen ollut keuhkokuumeessa, joten kepparointi oli ihanan raikastavaa pitkästä aikaa.
Laitoin hevosille muutaman oljen korren nenäneteen ja Vertti oikein innostui. En ole esitellytkään ponia blogin puolella, mutta se on ollut jo jonkin aikaa ylläpidossa kisaponina meillä Kht Festinalta ja Kht Arcadekselta. Kisaan ponilla suomenmestaruuksissa Estemestaruus III:n eli "sennuluokan" korkeudella 70-90cm, mikä ei oikein mielestäni ole mikään mestarikorkeus. Vertti on hyvä esteponi, joten siitä tulee varmasti superkivaa.

Kuvailin tosiaan kaikki hevoset. Kuvissa vasemmalta päin on puoliveriruunamme Wybo, joka on asunut jonkun kuukauden täällä. Wybo on reipas, rehti ja nopea nuorukainen ja tuo kivaa tasokkuutta talliin. Toisena tietenkin äksy-Friikki ja kolmantena lempeäkatseinen kultasydän Ripi, jolla on jalka paketissa.

Olen suunnitellut ratsastuskouluprojektia jo siihen suuntaan, että Friikki ja Wybo jäävät yksityishevosiksi. Ne eivät tule useiden ihmisien kanssa toimeen ja on parempi, että Wybo on estetreeniläinen ja kenttähevoseni ja Friikki kouluhevoseni ilman muiden näpräystä. Ripi taas aloittaa tuntityöt, niinkuin moni muukin asukkaistamme. Muutama myydään pois, niinkuin olette varmasti huomanneet instagramista.

Hypno on touko-elokuun kisaponina kun meille muuttaa hänen isä S.U Sugared Pancake ja myös samasta paikasta welshponitamma KC Elfenwaltzer II. Jännää, meillä on sen jälkeen neljä welshponia. Kolme B-sektiota ja yksi Welsh Mountain (A sektio). Hypnonkin pitäisi syksyllä kesälaitumen jälkeen testata tuntihommia. Hoitajan kanssa testataan nyt muidenkin ihmisten selkäännousua, mutta eiköhän tämä itsepäinen ori onnistu!

Ihanaa kevättä!




perjantai 14. huhtikuuta 2017

kaunis kevät

Jalkojen alta on kadonnut valkoinen lumivaippa ja nyt kävellessäni tunnen hiekan lentävän ympäriltäni. Kova asfaltti on paljastunut viimesyksyn jälkeen ja nurmikko on alkanut huutamaan sitä, että on taas täällä.
Linnut ovat muuttaneet takaisin kotiinsa, metsän eläimet ovat saaneet itsensä horroksesta ja unilta. Tunsin ensimmäistä kertaa ulkona, että minulla on lämmin ilman kylmää. On tullut kevät.


 Casanentessa kevät alkaa silloin, kun hevosten korvat siirtyvät kuuntelemaan ja ne tajuavat pääsevänsä tunkkaisesta huoneennurkastani omaan karsinaansa ulkotalliin. Harjat on järjestelty kippoihin, ruusukkeet nastoitettu seinälle ja uudet tarhat on solmittu. On aika aloittaa uusi kevät.
Kun kevät tulee, huomaan itsekin olevani paljon paremmalla tuulella. Auringonvalo ja sininen taivas saavat hymyn huulille jo herätessä ja niin sitä innostuu myös puuhailemaan keppihevostenkin kanssa entistä enemmän. Ja treenaamaan suomenmestaruuksiin, hitto nekin ovat tulossa.

Kun näkee kevään, siinä on odotusta. Kevät on odottanut koko vuoden saavansa puhjeta. Pitkän, kylmän ja ahtaan talven jälkeen se saa nuputtaa kukat kukkimaan, linnut taas muuttamaan pönttöihin ja koivunlehdet saapumaan. Se saa meille ihanan ja raikkaan pääsiäisen ja tuo meille enemmän energiaa kuin kuukausiin. Tai, minulle se ainakin toi. Saa kaivaa aurinkolasinsa, tai ostaa uudet kun entiset katosivat viimesyksynä.




 onnea on se, että on kevät ja ystäviä.